Ammattitaiteilijaksi
Tarinasivu
15
Kuvanveistäjä Emil Wikströmin oppipoikana
Autoin veistosten kipsivalussa, ja opettajani kiitteli minua.
Tunnettu suomalainen kuvanveistäjä Emil Wikström oli Pekka-serkkuni hyvä ystävä. Pekka tiesi, että Wikström etsi apulaista Visavuoren ateljeeseensa Hämeeseen. Renkipojan tuli olla kiinnostunut kuvanveistosta, käydä asioilla ja olla apuna veistosten kastelussa ja kipsivalussa.
Pekka kysyi puolestani, ottaisiko Emil Wikström minut oppiinsa. Näytteeksi taidoistani lähetin Visavuoreen Napoleonin kuolinnaamion, jonka olin muovaillut plastoliinista. Näin pääsin Wikströmin oppipojaksi.
Muutin Visavuoreen Sääksmäelle vuonna 1895. Työt ateljeessa aloitettiin varhain aamulla ja niitä jatkettiin iltamyöhään. Wikström oli tarkka ja väliin ankarakin ohjaaja. Aluksi hän piti minuun aika muodollista etäisyyttä. Ruokailin keittiössä palvelusväen kanssa.
Pian ystävystyimme, ja minut kutsuttiin sunnuntaipäivälliselle isäntäväen pöytään ja vähitellen ruokailemaan vakituisesti perheen kanssa.
Olin kuvanveistäjä Emil Wikströmin ensimmäinen oppipoika 1890-luvun puolivälissä. Tämä potretti on otettu hänestä vuonna 1893. Tällaisena hänet muistan. Kuva: Daniel Nyblin, Museovirasto.
Autoin opettajaani muun muassa Säätytalon Otsikkoryhmässä. Työn piti olla valmiina kesällä 1899. Emil Wikströmin ateljeetalo kuitenkin paloi elokuussa 1896. Siellä olleet teokset tuhoutuivat, myös Otsikkoryhmän alkuperäinen luonnos. Wikström aloitti työn uudelleen ja viimeisteli sen Pariisissa. Teos valmistui vasta 1903. Siitä kirjoitettiin, että se oli suurin ikinä tehty kuvanveistotyö Suomessa.
Kuvanveistäjä Eemil Wikströmin ensimmäinen taiteilijakoti Visavuoressa tuhoutui tulipalossa elokuussa 1896. Emme saaneet juuri mitään pelastetuksi. Kuva: Museokeskus Vapriikki.
Säätytalo kuvattuna 1890-luvulla eli ennen kuin Emil Wikströmin Otsikkoryhmä oli sijoitettu paikoilleen. Kuva: K. E. Ståhlberg, Museovirasto.
Visavuoressa opin paljon uutta ja tutustuin taiteilijoihin. Olin innostunut. Opiskelin omatoimisesti, mutta määrätietoisesti ruotsia ja ranskaa. Tiesin tarvitsevani kieliä, jos aioin ammattitaiteilijaksi. Emil Wikström suhtautui minuun kannustavasti ja rohkaisi taiteilijan tielle. Olin kovasti otettu ja iloinen hänen myönteisestä palautteestaan. Luepas tämä Eemil Wikströmin keväällä 1895 lähettämä kirje Pekka-serkulle. Voitko kuvitella miltä minusta tuntui, kun sain hyvää palautetta Emil Wikströmiltä?
– – Kovin hyvästi me muuten viihdymme täällä me molemmat Eemelit ja olen minä sinulle oikein kiitollinen kun hänet minulle toimitit ja uskallan minä nyt jo toden teolla ennustaa, että ennen pitkää on hän meidän joukossamme. – – Muutamia luonnoksia on hän tehnyt ja kaikki erittäin lupaavaa. Eräänä iltana näytti hän minulle yhden luonnoksen (tyttö, joka seisoallaan nojaa puun runkoa vasten ja kaihoen käsi poskella katselee ulapalle) ja kun siitä pidin ja hänelle sitä suoraan kiitin ja puhuin muutenkin hänen tulevaisuudestaan ihastui hän niin että kun olin tullut omaan huoneeseeni kuului seinän läpi senlainen oikein sydämen pohjasta tuleva riemuhuuto ja hyppäys niin että lattiat heilahti. Siinä oli elämän iloa ja hyvää se teki minullekin.
Tai valitse joku muu luvun Ammattitaiteilijaksi neljästä tarinasivusta
