Ensimmäinen luku

Lapsuuteni

Tarinasivu   

2

Maaseudun lapsi

Lähes kaiken, mitä tarvitsimme, saimme omasta kodista ja maasta.

Vaatteemme olivat kotikutoisia. Naisväki keritsi lampaat ja kehräsi villat langoiksi, joista neulottiin sukkia ja lapasia. Housu- ja paitakankaat kudottiin kangaspuilla. Vaatteet ommeltiin käsin, vasta myöhemmin poljettavalla ompelukoneella. Suutari kävi talossa tekemässä kerralla useampia kenkäpareja, ja joskus meillä vieraili räätälikin.

Ruokana oli usein leipää, puuroja ja vellejä. Söimme paljon perunaa ja nauriita. Syksyisin teurastettiin lampaita ja sikoja. Lihaa ja kalaa suolattiin, jotta ne säilyisivät pitempään. Palanpainikkeeksi joimme piimää ja kotikaljaa.

Lelumme veistimme puusta. Talvisin luistelimme kengillä, joiden pohjiin olimme kiinnittäneet luistinraudat. Puusuksilla hiihdimme järven jäällä ja lähimetsissä. Kesällä ongimme ja uimme Onkivedessä, ryvimme Halolan rantaliejussa ja teimme savileipiä.

Pienestä pitäen meidän piti osallistua talon töihin. Kaksitoistavuotiaana minulta odotettiin jo samanlaista työpanosta kuin aikuisilta miehiltä.

Lue seuraava tarinasivu

Pääsin kouluun!

3

Tai valitse joku muu luvun Lapsuuteni seitsemästä tarinasivusta

1

2

3

4

5

6

7