Ensimmäinen luku

Lapsuuteni

Tarinasivu

Minäkö loinen?

Köyhää tilatonta väestöä oli maaseudulla paljon, ja toimeentulo oli kaikilla tiukassa.

Olin 13-vuotias, kun meillä ei enää ollutkaan omaa kotia eikä pysyvää toimeentuloa. Asuimme hyyryllä eli vuokralla pienissä savupirteissä ja mökeissä. Vuokran maksoimme päivätöinä mökinomistajalle. Olimme tilatonta itsellisväestöä, jota Savossa kutsuttiin yleisesti loisiksi. Tuohon aikaan papit ja muut säätyläiset katsoivat tavallista rahvasta usein ylhäältä alaspäin.

Lapinlahdella loisia oli monia muitakin kuin vain me. Vuonna 1886 joka kolmas pitäjäläinen kuului tilapäistöiden varassa eläviin tilattomiin. Itä-Suomessa loisväestöä oli niin paljon, että sitä pidettiin suurena yhteiskunnallisena ongelmana.

Eero Järnefelt: Raatajat rahanalaiset, 1893 Valokuva: Kansallisgalleria, Eweis, Yehia.

Monet itsellisväestöstä olivat perheemme tavoin entisiä talollisia, jotka talousvaikeuksien vuoksi olivat joutuneet luopumaan maatiloistaan. Kaikille suurperheiden lapsista ei ollut mahdollista saada perintönä maata viljeltäväksi, joten he elättivät itsensä joko vuosipalkollisina taloissa tai tekivät niihin tilapäistöitä kiireisimpien maataloustöiden aikaan.

Monien oli pakko muuttaa kotiseudultaan pitkien matkojen päähän työn perässä, vaikkapa rautateitä rakentamaan. Osa lähti siirtolaisiksi ulkomaille, jopa Amerikkaan asti.

Kuppari, 1899, patinoitu kipsi. Teoksen aihe oli minulle tuttu. Kun lääkäreitä oli harvassa, turvauduimme kupparin apuun. Tiedätkö mitä kuppaus on? Kuva: Titus Verhe, Halosten Museosäätiö.

Katso tehtävä
3

Jos nykyaikana leimattaisiin joku ihmisryhmä loisiksi, se olisi kunnianloukkaus. Keitä savolaiset papit ja säätyläiset nimittivät 1800-luvulla aivan yleisesti ja virallisissa asiakirjoissakin loisiksi?

Toisten nurkissa ja kustannuksilla eläviä maaseudun köyhiä, jotka eivät pystyneet elättämään itseään, vaan saivat avustusta vaivaiskassasta.

Tilatonta itsellisväestöä, joka etsi ja teki aktiivisesti tilapäistöitä taloissa, ruukeilla ja sahoilla ja joka asui usein työnantajassa tiloissa päivätöitä tai vuokraa vastaan. Tällainen itsellisväestö oli tärkeä työvoimareservi, esimerkiksi maalaistaloissa sadonkorjuun aikaan.

Talosta taloon ja paikkakunnalta toiselle luvattomasti kiertäviä kerjäläisiä.

Lue seuraava tarinasivu

Lapinlahtea 1800-luvun loppupuolella

Tai valitse joku muu luvun Lapsuuteni seitsemästä tarinasivusta

Loinen

Satunnaisten töiden varassa, ilman omaa asuntoa eläviä maaseudun ihmisiä kutsuttiin 1800-luvun lopulla Itä-Suomessa loisiksi. Papit ja muut säätyläiset käyttivät nimitystä yleisesti, myös virallisissa asiakirjoissa. Lois-nimitys kuvastaa sitä, että heitä pidettiin hyödyttöminä ja muiden kustannuksella elävinä. Käytännössä käsitys ei useinkaan pitänyt paikkaansa, vaan loisväestö etsi aktiivisia työtä ja ansiomahdollisuuksia ja oli tärkeä työvoimareservi maaseudulla. Läheskään kaikille talollisten lapsille ei ollut maata viljeltäväksi, minkä vuoksi tilaton väestö laajeni 1800-luvulla nopeasti. Suurta tilattoman väestön osuutta pidettiin yhteiskunnallisesti ongelmallisena kasvavan työttömyyden, asuinolojen huononemisen, köyhyyden ja siirtolaisuuden vuoksi.