Toinen luku

Mikä minusta tulee isona?

Tarinasivu

9

Puusepänopissa

Opin tekemään hienoja huonekaluja ja käsittelemään puuta monipuolisesti.

Aloitin Lappeenrannan ja Lappeen käsityökoulussa syksyllä 1892. Opinnot kestivät yhden lukuvuoden lokakuusta toukokuun alkuun. Opiskelu ajoittui syys- ja toukotöiden väliseen aikaan, mikä sopi hyvin talollisten, torppareiden ja maataloustyöväestön vuodenkiertoon. Näin olimme mahdollisimman vähän poissa maataloustöistä.

Minulla ei ollut rahaa koulunkäyntiin, mutta onneksi varattomat oppilaat saivat pientä päivittäistä apurahaa, jolla sain hankituksi tarvittavan ruuan ja vaatetuksen. Ystävystyin koulussa Aino Swanin kanssa. Hän oli sittemmin tunnetun lastenkirjailijan Anni Swanin vanhempi sisko. Aino muistaa hyvin, millainen poika olin käsityökoulun aloittaessani:

Muistan kuin eilisen päivän, miten kouluumme saapui hento nuorukainen, vaaleansiniseen, kotikutoiseen pumpulipukuun ja pitkävartisiin saappaisiin puettuna. Eväänään hänellä oli hallanpanemasta viljasta tehtyä mustaa leipää.

Opin käsityökoulussa puusepän ja satulamaakarin töitä. Teimme kaikenlaisia puisia käyttöesineitä, joita myymällä koulu hankki rahaa toimintaansa. Opettajat halusivat meistä joutuisia ja näppäriä käsityöläisiä. Opetukseen kuului myös kirjoitusta, piirustusta ja luvunlaskua.

Koulupäivät olivat pitkiä: maanantaista lauantaihin aamukuudesta iltaseitsemään. Päivällä oli kahden tunnin tauko, mutta siitäkin ajasta oli käytettävä viikon aikana yhteensä yhdeksän tuntia kirjoituksen, piirustuksen ja luvunlaskun opiskeluun.

Lappeenrannan käsityökoulussa näin saksalaisen kuvateoksen, jossa oli kuvia tyylihuonekaluista. Niissä oli leikkauskoristelua ja veistettyjä koristehahmoja. Aloin piirrellä ja maalata vesiväreillä niitä. Opettajani kuitenkin kehotti minua keskittymään vain käyttöesineiden tekemiseen.

Lappeenrannan koulusta sain kiitettävän todistuksen keväällä 1893.

Sahuri, 1902, mänty. Nikkarikoulussa opin käsittelemään taitavasti puuta. Kotoinen honkapuumme soveltuu mielestäni hyviin taideteosten materiaaliksi. Kuva: Titus Verhe, Halosten Museosäätiö.