Viides luku

Oman tien löytäminen

Tarinasivu

20

Osallistuin Lönnrotin muistomerkkikilpailuun

Menestyin hyvin, mutta silti kisasta jäi minulle katkera muisto.

Kuvanveistäjillä oli merkittävä rooli, kun suomalaiset vahvistivat kansallista identiteettiään. Me ikuistimme suurmiehiä kansakunnan muistiin, materiaalina useimmiten pronssi tai marmori. Suurmiesten patsaiden paljastustilaisuudet olivat isoja julkisia kansalaisjuhlia, joita seuraamaan kerääntyi usein paljon yleisöä. Monumentit toimivat toki myös pystyttäjiensä vallan merkkeinä.

Suomalaisuuden Kirjallisuuden Seuran vuonna 1899 järjestämän Elias Lönnrotin patsaskilpailun voitti opettajani Emil Wikström. Hän oli kuvannut Lönnrotin seisovassa asennossa. Patsaan juurelle oli kuvattu Väinämöinen ja Impi. Ehdotukseni tuli toiseksi. Kuvasin Lönnrotin kivellä istuvana kansanmiehenä. Jalustan neljä sivua koristelin kuudella matalalla reliefillä, jotka esittivät kohtauksia Kalevalasta.

Opettajani kuvanveistäjä Emil Wikström voitti tällä luonnoksella ensimmäisen palkinnon Lönnrot-muistomerkin suunnittelukilpailussa 1899. Kuva: Halosten Museosäätiö.

Tässä on minun tekemäni luonnos Lönnrot-muistomerkiksi. Se arvioitiin toiseksi parhaaksi. Kuva: Halosten Museosäätiö.

Lehdistössä käytiin keskustelua kilpailun tuloksesta, joka oli ratkennut äänin 9–4 Wikströmin hyväksi. Monet pitivät ehdotustani parempana, mutta toisaalta oli luontevaa, että opettaja voitti oppilaansa.

Hämmästykseni oli aika suuri, kun näin Wikströmin valmiin työn. Kilpailuluonnoksestaan poiketen myös hän oli asettanut Lönnrotin istumaan kivelle lapikkaat jalassa!

Tästä eteenpäin suhtauduin hieman varauksellisesti opettajaani ja ystävääni Emil Wikströmiin, vaikka yhteydenpitomme jatkui lähes entiseen tapaan. Itsenäistyin lopullisesti kuvanveistäjänä.