Tarinasivu
14
Lapinlahtelaisten suhtautuminen taiteilijoihin
Kotikylällä kummasteltiin ratkaisujani.
Kotiväki kyseli kirjeissään, mitä oikein Sortavalassa teen. He eivät ymmärtäneet haaveitani taiteen tekemisestä. Taiteilijan ammatti oli heistä epävarma, vaikka lähisuvussa Pekka oli jo menestyksekkäästi valinnut taiteen urakseen.
Äiti ihmetteli, että millä varoilla voisin muka lähteä opiskelemaan taidetta, jos vaikka minulla kykyä olisikin. ”Taidat ruveta lentämään ylemmäs kuin siipesi kantavat”, äiti kirjoitti kirjeessään.
Pekka oli apealla mielellä koko kesän 1894. Lapinlahtelaiset olivat pyytäneet häneltä tarjousta uuden kirkkonsa alttaritauluksi. Pekka oli lähettänyt heille akvarelliluonnoksen Kolme pyhää miestä. Hänelle oli suuri pettymys, ettei kotipitäjä sitten hyväksynytkään hänen näkemystään. Pekka tunsi itsensä loukatuksi.
Lapinlahtelaiset eivät arvostaneet taitelijan ammattia. Pekka puhui monta kertaa, että olisi hauskaa, jos kotiseutu olisi toisenlainen. Hän toivoi, että maaseudun ihmiset osoittaisivat edes jonkinlaista janoa ja harrastusta henkisiä pyrintöjä, sivistystä ja totuudenetsintää kohtaan. Silloin voisi taiteilijana Lapinlahdella asuakin.
Kuvasin kirjeessäni Lyyti-serkulle eli Pekan siskolle, miten Lapinlahdella suhtauduttiin nuorten urahaaveisiin. Tällaista olin kuullut vanhojen ukkojen ja eukkojen suusta savoksi:
– –on tok hyvä kun ei tee mieli mihinkään ja täällä L-lahdella on niin hyvä olla, onhan täällä suolaa leipeen saanu ja vieläpä piimääkin ilman niitäk joutavita höpötyksitä eikä tuota oou tarvinna kuleksia retkuilla ympäri mualimata leivän puutteessa! Oisit vaa männy sinnäi Kärkkäälää rengiks nii eijois ollu leivän puutetta, tahi jos oisit männykkii Korhoselle reätälin oppiin niin ooispa ollukkii herrai päivät, ois vaa istunna ja juonna vehnäskahvia ja syännä piimee ja sian lihaa.
Hämärissä, 1908, mänty. Renkipoika katselee ikkunasta hämärtyvään iltaan. Kuva: Titus Verhe, Halosten Museosäätiö.