Lapsuuteni
1Perheeni
Pihapiirissämme riitti vilskettä: oli sisaruksia, serkkuja, tätejä ja setiä.
Synnyin 21. toukokuuta 1875 Linnansalmen tilalla Lapinlahdella Pohjois-Savossa. Siihen aikaan oli tapana, että äidit synnyttivät lapsensa saunassa.
Olin perheemme ensimmäinen lapsi, esikoinen. Äitini oli Anna-Liisa Puurunen ja isäni Jussi Halonen. Minulle syntyi kaksitoista sisarusta. Nuorimman Kallen ja minun välillä oli ikäeroa 24 vuotta. Monilapsiset perheet olivat tavallisia.
Suomalaisessa perheessä oli keskimäärin viisi lasta 1800-luvun loppupuolella. Lapsikuolleisuus oli yleistä. Sisaruksistani kolme kuoli lapsena, alle 15-vuotiaina.
Asuimme Linnansalmella yhdessä setäni perheen kanssa. Olli-setä oli isäni veli. Lapsuudenkotini oli aivan tavallinen maalaistalo. Vilskettä pihapiirissä riitti, eikä renkiä ja piikoja tarvinnut juuri perheen ulkopuolelta palkata.
Setäni Olli Halonen (keskirivissä vasemmalla), hänen puolisonsa Miina Uotinen ja isänäitini Reetta Roivainen. Heidän takanaan seisovat Ollin tyttäret Sohvi ja Lyyti, edessä pojat Heikki ja Pekka. Kuva on otettu kesällä 1894, jolloin Pekka oli jo tunnettu taidemaalari. Kuva: Halosten Museosäätiö.
2Maaseudun lapsi
Lähes kaiken, mitä tarvitsimme, saimme omasta kodista ja maasta.
Vaatteemme olivat kotikutoisia. Naisväki keritsi lampaat ja kehräsi villat langoiksi, joista neulottiin sukkia ja lapasia. Housu- ja paitakankaat kudottiin kangaspuilla. Vaatteet ommeltiin käsin, vasta myöhemmin poljettavalla ompelukoneella. Suutari kävi talossa tekemässä kerralla useampia kenkäpareja, ja joskus meillä vieraili räätälikin.
Ruokana oli usein leipää, puuroja ja vellejä. Söimme paljon perunaa ja nauriita. Syksyisin teurastettiin lampaita ja sikoja. Lihaa ja kalaa suolattiin, jotta ne säilyisivät pitempään. Palanpainikkeeksi joimme piimää ja kotikaljaa.
Lelumme veistimme puusta. Talvisin luistelimme kengillä, joiden pohjiin olimme kiinnittäneet luistinraudat. Puusuksilla hiihdimme järven jäällä ja lähimetsissä. Kesällä ongimme ja uimme Onkivedessä, ryvimme Halolan rantaliejussa ja teimme savileipiä.
Pienestä pitäen meidän piti osallistua talon töihin. Kaksitoistavuotiaana minulta odotettiin jo samanlaista työpanosta kuin aikuisilta miehiltä.
3Pääsin kouluun!
Monet talolliset vastustivat lastensa koulunkäyntiä.
Lapsuudessani koulua kävivät vain harvat. Jos halusi päästä naimisiin, piti käydä rippikoulu. Kirkko opetti kansaa lukemaan, ja jotkut oppivat samalla kirjoittamaankin.
Lapinlahden seurakunta alkoi 1870-luvulla pitää kiertokouluja. Yksi opettaja kiersi opettamassa eri puolilla pitäjää yhdeksän kuukauden ajan vuodessa. Talojen pirtit toimivat kouluina. Jokainen oppilas sai opetusta vain viikon tai pari vuodessa.
Kun olin pieni, lapsilla ei ollut oppivelvollisuutta ja suomalaisista osasi kirjoittaa vain joka kymmenes. Kuntien ei ollut vielä pakko perustaa kansakouluja.
Monet maanviljelijät jopa vastustivat koulunkäyntiä. He pelkäsivät, että koulussa heidän lapsistaan tulisi herroja eivätkä he enää palaisi kotitilalleen maataloustöihin. Lapinlahdellakin keskusteltiin, kumpi oli tärkeämpää: kirkon vai kansakoulun rakentaminen.
Vanhempani ja Olli-setäni perhe kannattivat kansakoulun perustamista. Kansakoulu aloitti Lapinlahdella vuonna 1881, ja pari vuotta myöhemmin kirkonkylään valmistui hieno koulurakennus. Aloitin koulunkäynnin uutuuttaan hohtavassa puukoulussa 8. lokakuuta 1883.
Lukeva mies, 1907, patinoitu kipsi. Teoksen mallina oli veljeni Aukusti. Kuva: Titus Verhe, Halosten Museosäätiö.
Lukeva tyttö, 1897, patinoitu kipsi. Tämä teos tunnetaan myös Kehrääjänä. Valmistin sen opiskeluaikanani Suomen Taideyhdistyksen koulussa. Teoksen mallina oli siskoni Hanna. Kuva: Titus Verhe, Halosten Museosäätiö.
Lapinlahden kirkonkylän kansakoulu valmistui samana syksynä, kun aloitin koulunkäyntini. Tämä valokuva on otettu 1920-luvulla. Kuva: Lapinlahti-Seura.
4Koulunkäyntiä 1880-luvulla
Opettajaa piti teititellä, ja kuri oli kova.
Kansakoulua pidettiin kuutena päivänä viikossa, maanantaista lauantaihin. Kävelin tai hiihdin muutaman kilometrin koulumatkani. Tyttöjä ja poikia opetettiin eri luokissa.
Oppiaineina meillä oli uskontoa, äidinkieltä, kirjoittamista, maantiedettä, historiaa, luvunlaskua, muoto-oppia, luonnontiedettä, kuvaantoa, laulua, voimistelua ja käsitöitä. Kirjoista opettelimme muistamaan asioita ulkoa. Opettaja kuulusteli joka päivä, osasimmeko läksymme.
Opettajalla oli isoja karttoja, joita hän maantieteen ja historian tunnilla ripusti karttatelineeseen nähtäväksemme. Meillä oli myös värillisiä pahvisia opetuskuvia, joiden avulla opettaja havainnollisti historian, uskonnon ja luonnontieteen opetusta.
Karttakepillä opettaja ei ainoastaan osoittanut paikkakuntia ja järviä kartalla, vaan rangaistukseksi hän saattoi lyödä kepillä oppilaita sormille. Jos teimme jotain sopimatonta, jouduimme luokan eteen nurkkaan häpeämään.
Opettajaa piti teititellä. Opettajan mielestä pallon heitto, kiekon lyönti ja kuopparahan viskuu olivat syntistä ajanvietettä. Lepohetkinä oli suotavaa tarttua kirjaan ja sivistää itseään.
Kävin koulua neljä vuotta. Toukokuussa 1887 koulu loppui ja sain kansakoulun päästötodistuksen. Sellaista ei kovin monella tuohon aikaan ollutkaan. Kouluikäisistä lapsista koulua kävi vain murto-osa, ja heistäkin osa jätti koulun kesken. Mitä mieltä muuten olet todistuksestani? Millainen oppilas olin?
5Jouduimme luopumaan kodistamme
Meidän oli myytävä maatilamme, koska emme pystyneet enää maksamaan velkojamme.
Samoihin aikoihin, kun pääsin koulusta, perheemme ajautui taloudellisiin vaikeuksiin. Isäni ja setäni olivat 1870-luvun alussa lunastaneet ison sukutilan yhteisomistukseensa ja samalla velkaantuneet.
Maatalouden harjoittaminen oli vaikeaa, kun halla saattoi viedä koko viljasadon. Hyvinäkään vuosina ruista ja ohraa ei riittänyt kovin usein myyntiin – ja jos riitti, venäläinen tuontivilja oli niin halpaa, ettei suomalainen maanviljelijä saanut työlleen riittävää vastinetta.
Välillä meidän perheellä oli niin tiukkaa, ettemme tienneet, riittääkö leipääkään pöytään. Jouduimme ostamaan velaksi elintarvikkeita ja muuta tarpeellista paikallisilta kauppiailta.
Mene ja tiedä, saattoivatpa isäni ja setäni myydä rahapulassaan metsääkin pilkkahintaan. Tuohon aikaan maaseudulla kierteli yleisesti sahojen edustajia, jotka ostivat kuulemma yhden viinapullon hinnasta jopa kokonaisia metsiä talonpojilta.
Talolliset eivät vielä tajunneet, millainen omaisuus heillä metsissään oli. Siihen asti he olivat hyödyntäneet metsiään huolettomasti kaskiksi, polttopuiksi ja muuhun kotitarvekäyttöön.
Emme pystyneet maksamaan velkojamme takaisin. Jouduimme vuonna 1888 myymään vanhan, rakkaan sukutilamme lapinlahtelaiselle kauppiaalle Lassi Kähköselle (1859–1896).
6Minäkö loinen?
Köyhää tilatonta väestöä oli maaseudulla paljon, ja toimeentulo oli kaikilla tiukassa.
Olin 13-vuotias, kun meillä ei enää ollutkaan omaa kotia eikä pysyvää toimeentuloa. Asuimme hyyryllä eli vuokralla pienissä savupirteissä ja mökeissä. Vuokran maksoimme päivätöinä mökinomistajalle. Olimme tilatonta itsellisväestöä, jota Savossa kutsuttiin yleisesti loisiksi. Tuohon aikaan papit ja muut säätyläiset katsoivat tavallista rahvasta usein ylhäältä alaspäin.
Lapinlahdella loisia oli monia muitakin kuin vain me. Vuonna 1886 joka kolmas pitäjäläinen kuului tilapäistöiden varassa eläviin tilattomiin. Itä-Suomessa loisväestöä oli niin paljon, että sitä pidettiin suurena yhteiskunnallisena ongelmana.
Monet itsellisväestöstä olivat perheemme tavoin entisiä talollisia, jotka talousvaikeuksien vuoksi olivat joutuneet luopumaan maatiloistaan. Kaikille suurperheiden lapsista ei ollut mahdollista saada perintönä maata viljeltäväksi, joten he elättivät itsensä joko vuosipalkollisina taloissa tai tekivät niihin tilapäistöitä kiireisimpien maataloustöiden aikaan.
Monien oli pakko muuttaa kotiseudultaan pitkien matkojen päähän työn perässä, vaikkapa rautateitä rakentamaan. Osa lähti siirtolaisiksi ulkomaille, jopa Amerikkaan asti.
Kuppari, 1899, patinoitu kipsi. Teoksen aihe oli minulle tuttu. Kun lääkäreitä oli harvassa, turvauduimme kupparin apuun. Tiedätkö mitä kuppaus on? Kuva: Titus Verhe, Halosten Museosäätiö.
7Lapinlahtea 1800-luvun loppupuolella
Mahtava kirkko oli keskellä kylää ympärillään pieniä puoteja ja mökintöllejä.
Väestö kasvoi todella nopeasti Itä-Suomessa. Kun synnyin vuonna 1875, Lapinlahdella oli noin 5 700 asukasta. Vuosisadan vaihteen tienoilla asukasmäärä oli jo lähes 8 000, ja Suomen itsenäistymisen aikaan vuonna 1917 lapinlahtelaisia oli noin 9 200.
Valtaosa suomalaisista oli maalaisia. Lapinlahdella noin 80 prosenttia asukkaista oli 1800-luvun loppupuolella maatalousväestöä, joiksi laskettiin talollisten lisäksi myös vuokraviljelijät ja maataloustyöläiset.
Lapinlahtelaiset saivat elantonsa kaskia raivaamalla, peltoja viljelemällä ja karjaa kasvattamalla. Rahaa he saivat myymällä voita, viljaa, lihaa ja vuotia.
Tämä talvinen kuva on otettu Lapinlahden kirkonkylässä 1890-luvun alussa. Kuva: Karl Granit, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.
Konttiukko, 1904, patinoitu kipsi. Tällaiset konttiukot olivat tuttu näky lapsuudessani. Kuva: Titus Verhe, Halosten Museosäätiö.
Seuraava luku
Mikä minusta tulee isona?
